Hyvää Suomesta

06.07.2010 13:19

Kun kotimaamme kesää ihailee lapsuusmaisemissani Käsivarren karuilla tuntureilla, ei välttämättä heti uskoisi, että Suomi on maanviljelysmaa. Sitä Suomi ehdottomasti kumminkin on; maailman pohjoisin sellainen. Ja itse asiassa ehkä se on helppokin uskoa, koska keskiyön aurinko kypsyttää yöttömän yön Lapissa luonnonmarjat ja kasvimaan mansikat makeammiksi, kuin missään muualla maailmassa. Ja kun suomalaisista kesäpöydän antimista puhutaan, ei hyvässä maussa Lapin herkuille jää yhtään jälkeen varsinaissuomalainen varhaisperuna, eivätkä mitkään muutkaan kotimaan antimet tunturien rinteiden ja Suomenlahden väliltä. Puhdas luonto ja pitkien kesäpäivien valo antavat kotimaiselle ruoalle erinomaisen maun joka puolella Suomea.

Paitsi, että suomalainen ruoka maistuu hyvälle, on se myös muilta ominaisuuksiltaan erinomaista. Kun maaperä, ilma ja vedet ovat saasteettomia, on terveellisen ja ravitsen ruoan tuotannolle olemassa erinomaiset puitteet. Vaikka pohjoinen sijainti ja kasvukauden lyhyys tuovat suomalaiselle viljelylle omat haasteensa, tuo kylmä ilmasto samalla myös ehdottomia vahvuuksia. Suomalaisessa viljelyssä ei tarvitse käyttää edes murto-osaa kasvinsuojeluaineita, verrattuna määriin, joita vaikkapa eteläisessä Euroopassa käytetään. Suomalaisessa ruoantuotannossa olosuhteiden ohella myös osaaminen on maailman huippua. Suomalaiseen ruoantuotantoon ei tarvita antibiootteja, eikä hormoneja.  Ja kun otetaan vielä huomioon korkeatasoinen suomalainen elintarvikevalvonta, voidaan kotimaisen ruoan laadusta mennä sataprosenttiseen takuuseen.

Vaikka lähiruoka on ehdottomasti nouseva trendi niin meillä Suomessa, kuin laajemminkin Euroopassa, voisi kumminkin hyvin kuvitella, että otettaessa huomioon kaikki ruoantuotantomme vahvuudet, olisi laadukkaalle suomalaiselle ruoalle kasvavaa kysyntää myös maamme rajojen ulkopuolella. Ja näin varmasti olisikin, jos suomalainen ruoka onnistuttaisiin vielä entistä paremmin tuotteistamaan ja markkinoimaan. Meillä kuluttajilla on valtavan paljon erilaisia preferenssejä nauttimamme ravinnon ja sen tuotannon suhteen. Pelkkä luomustandardi ei selvästikään ole riittänyt vastaamaan kuluttajien monenkirjaviin toiveisiin, eikä luomaan toimivia Euroopan laajuisia markkinoita, joilla puhtaat, turvalliset ja ravitsevat raaka-aineet saisivat arvoisensa aseman ruoanvalmistuksessa. Suomalaiseen maatalouteen tarvitaankin ehdottomasti enemmän mahdollisuuksia erilaisten eettisten, ympäristöystävällisten ja terveelliset raaka-aineet takaavien tuotantotapojen tuotteistamiseen, jotta ruoantuotantomme vahvuudet pääsisivät oikeuksiin, niin suomalaisissa ruokapöydissä, kuin myös eurooppalaisilla sisämarkkinoilla. Tuotteistamiselle tulee saada selkeät puitteet EU-tason päätöksillä. Ja tähän päätöksentekoon meidän suomalaisten kannattaa aktiivisesti osallistua, sillä minkä parempaa laatua vaaditaan, sen vahvemmilla me suomalaiset olemme kilpailussa.

Kirjoitus on julkaistu Nykypäivä -lehdessä 2.7.2010

0 kommenttia

Kuntien etsikkoaika

27.05.2010 00:00

Kuluneen kevään aikana on havaittu merkkejä siitä, että kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa voitaisiin taas pian kokea uusi pyrähdys eteenpäin. Oulun seudulla voimat yhdistetään ja Perämeren rannalle luodaan vahva 180 000 asukkaan kaupunki. Kuluneella viikolla Päijät-Hämeessä esiteltiin samanlaisia tulevaisuuteen suuntaavia suunnitelmia. Näin Lahdestakin todennäköisesti kasvaa lähes parinsadantuhannen asukkaan uusi vahva kaupunki, joka pystyy tarjoamaan puitteet paitsi järkevälle hyvinvointipalveluiden järjestämiselle, myös luomaan tarvittavat puitteet seudun talouden kehittymisellä, jotta tulovirtaa hyvinvointipalveluiden rahoittamiseen riittää myös tulevaisuudessa.

Kuntarajojen raivaaminen on välttämätöntä, jotta myös palvelurakenteita päästään tarkastelemaan uudelta pohjalta. Vahvat kunnat pystyvät tekemään strategisia valintoja palveluiden järjestämisen osalta aivan eri pohjalta verrattuna pieniin kuntiin. Onkin toivottavaa, että Oulun ja Lahden esimerkit antaisivat uutta rohkeutta kuntarakenteiden uudistamiseen myös muilla kaupunkiseuduilla, koska suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan suurimmat haasteet kohdataan juuri kuntakentällä. Globaali talouden kilpajuoksu pitää maamme julkisen talouden kovalla kuntokuurilla ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa. Suurimpina hyvinvointiyhteiskunnan rahankäyttäjinä kunnat tulevat saamaan eniten treenivuoroja, ja on aivan selvää, että palveluidenjärjestämiskuntoaan kohottavat kunnat joutuvat hetkeksi poistumaan perinteiseltä mukavuusalueeltaan. Varmaa on kuitenkin se, että treenien jälkeen olo on parempi, kuin ennen harjoituksia.

Tulevat kuntatalouden tuottavuusharjoitukset tehdään aikana, jolloin väestön ikääntyminen alkaa voimakkaasti vaikuttaa kuntien toimintaympäristöön. Kunnat ovat kasvaneet ja aikuistuneet käsi kädessä suurten ikäluokkien kanssa. Nyt, kun kuntatyöntekijät ovat jäämässä sankoin joukoin hyvin ansatuille eläkepäiville, jäävät kunnat ilman perinteisiä avainhenkilöitään tilanteessa, jossa ikääntyvän väestön palveluiden turvaamiseksi täytyy alkaa tekemään entistä lujemmin töitä. Tässä onkin kunnille melkoinen haaste. Muutos on kumminkin aina myös mahdollisuus. Kuntarajojen kaatuessa ja henkilöstön eläköityessä, on myös olemassa tilaisuus – ja aivan varmasti tilaus – palveluiden järjestämisen uudelleenorganisointiin. Uusilla ennakkoluulottomilla tavoilla järjestettynä perinteisestikin korkeatasoisesta suomalaisista palveluratkaisuista ja niihin liittyvistä erilaisista teknologisista innovaatioista voidaan saada erinomaisia uusia vientiartikkeleja kansantaloudellemme. Palveluviennin syntyminen vaatii kuitenkin sitä, että yrityksillämme on oltava mahdollisuus ponnistaa vahvalta pohjalta kohti maailman markkinoita. Siksi suomalaisten onkin päästävä yrittämään ja innovoimaan myös kotimarkkinoillamme. Se paljon peräänkuulutettu uusi Nokia syntyykin todennäköisesti siihen kaupunkiin, joka uskaltaa rohkeasti lähteä luomaan aitoa palvelumarkkinaa ratkaisuksi hyvinvointipalveluiden järjestämiseen.

0 kommenttia

Maaperämme rikkaudet

12.02.2010 00:00

Ihmiskunta ei tahdo uskoa itsekään, kuinka hyvä se on innovoimaan uusia keksintöjä elintasonsa säilyttämiseksi. Esimerkiksi 70-luvun parhaiden tiedemiesten ennustukset öljyvarojen riittävyydestä näyttäytyvät nykytiedon ja – tekniikan valossa varsin pessimistisiltä. Kuitenkin, huolimatta kyvystämme jatkuviin teknologisiin läpimurtoihin kestävän kehityksen turvaamiseksi, tunnettujen luonnonvarojen niukkeneminen suhteessa maailman kasvavaan väestöön ja nopeaan globaaliin talouskasvuun, johti raaka-aineiden huomattavaan hinnannousuun 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Ja vaikka juuri nyt koko maailman talouskasvu vetää henkeä, näyttää todennäköiseltä, että erityisesti Aasian nopea talouskasvu tulee tekemään varsinkin malmivaroista kullan arvoisia lähi vuosikymmeninä.

Tekninen kehitys mahdollistaa uusien malmivarantojen hyödyntämisen yhä vaikeammissa oloissa ja myös köyhemmistä esiintymistä. Uuden teknologian avaamien mahdollisuuksien myötä myös Suomi on asemoitunut keskelle arktista luonnonvarojen aarreaittaa. Suomessa onkin viimevuosina avattu jo kaksi omissa lajeissaan Euroopan merkittävintä kaivosta, kun Kittilän Suurikuusikosta löytyi kultaa ja Sotkamon Talvivaarasta saadaan nikkeliä ja kuparia modernin bioliuotusmenetelmän ansiosta.
Tiistaina valtiopäivien avajaisistunnossa kansanedustajat huokailivat kurjistuvan julkisen talouden kanssa. Nyt täytyykin reippaasti leipoa uutta kakkua, jotta jaettavaa riittää myös jatkossa. Pohjois-Suomi on omasta puolestaan valmis kampeamaan kansantalouttamme ylös siitä suosta, johon se uhkaa julkisen talouden velkaantuessa painua. Kevitsan monimetallikaivoksen rakentaminen Sodankylässä lähtee liikkeelle tänä keväänä. Muita lähivuosina käynnistyviä kaivoshankkeita ovat Hannukainen Kolarissa, Suhanko Ranuan, Rovaniemen ja Tervolan rajalla sekä Sokli Savukoskella.

Ja minkä enemmän malmeja pohjoisessa etsitään, sen enemmän uusia esiintymiä löytyy. Silti eduskunnan käsittelyssä parhaillaan oleva kaivoslakiesitys pyrkii lisäämään jo nykyisellään raskasta kaivostoimintaan liittyvää byrokratiaa ja himmentämään näin kaivosteollisuuden valoisia näkymiä. Miksi ihmeessä estelisimme kansakuntaamme vaurastumasta?  Toivoa sopii, että eduskunta ei vuoden 1966 kaivoslakia uudistaessaan harppaa kohti kivikautta, vaan pitää kirkkaana mielessä, että vain työnteolla voidaan maamme hyvinvointi turvata myös tulevaisuudessa.

Suomalainen yrittäjyys ja sinivalkoinen omistajuus ovat paras takuu siitä, että työtä ja toimeentuloa riittää joka niemeen, notkoon ja saarelmaan myös jatkossa. Byrokratian lisääminen olisi ikävä isku kaikille nykyisillekin kaivosalan toimijoille, mutta ennen kaikkea se olisi omiaan karsimaan uusia toimijoita pois alalta. Se olisi melkoista myrkkyä juuri nyt, kun maaperämme rikkauksia etsimään olisi tärkeää saada sekä uusia, että toisaalta myös entistä sinivalkoisemmista lähtökohdista toimivia yrityksiä.

0 kommenttia

Historiallista arvoa

08.01.2010 00:00

Joulupukki jaksaa vuodesta toiseen hämmästyttää kyvyllään tuoda mielenkiintoisia ja ajatuksia antavia lahjoja. Tänä vuonna pukinkontista löytyi parin erinomaisen kirjan ohella myös vuoden lautapelinäkin palkittu salapoliisiseikkailu. Tunnetun liikemies Edvard Falkin fiktiivisen murhamysteerin selvittäminen tempaisikin joulun pyhinä Lapin lumikinosten keskeltä Senaatintorille vuoteen 1934. Peli itsessäänkin oli erinomaista viihdettä, mutta historian ystävälle ehkä kaikkein hienointa oli päästä yksityiskohdiltaan upeasti toteutetun pelilaudan avulla eläytymään 30-luvun Helsingin tunnelmaan.

Monet korttelit ja rakennukset ovat tänä päivänäkin tuon aikaisessa asussaan, mutta monen korttelin ilme on vuosikymmenten vieriessä myös dramaattisesti muuttunut. Kuin pienenä kunnianosoituksena Suomen pääkaupungille tulee pelin mukana myös lyhyt kuvailu muutaman pelilaudalta löytyvän rakennuksen historiasta ja kohtalosta. Eikä läheskään kaikkien tämän päivän kaupunkikuvasta kadonneiden rakennusten kohtaloksi koituneet neuvostoliiton pommitukset. Ainakin nuoremman polven pelaajaa jää askarruttamaan, mitä 60-luvulla on mietitty, kun esimerkiksi Skohan ja Heimolan taloja, hotelli Kämppiä tai Norrménin linnaa on purettu?

Sellaisten suurten suomalaisten kuin Akseli Gallen-Kallelan, Juhani Ahon ja Jean Sibeliuksenkin kantapaikkana tunnetun hotelli Kämpin julkisivu sentään uudelleen rakennettiin, mutta mitähän on mietitty, kun esimerkiksi Heimolan taloa on purettu. Graniittitaulu talon seinässä kertoi, kuinka Suomen eduskunta kokoontui rakennuksessa vuosina 1911–1930 ja hyväksyi joulukuun 6. päivänä 1917 Suomen itsenäisyyden julistuksen. Mitähän on purkumiesten mielessä liikkunut talon juhlasalia moukaroidessaan?

Rahahan se on tietysti kaikkien mielessä liikkunut. Uutta ja komeampaa on pitänyt päästä rakentamaan vanhojen talojen tilalle. Poliittisiakin motiiveja on saattanut 60-luvun kiivaimmilla tovereilla olla, mutta varmasti suurinta päänvaivaa tuon ajan päättäjille ovat tuoneet aivan samat kysymykset, joita me tämän päivän päättäjät kohtaamme kaupunkien kasvupaineisiin ja kehitystarpeisiin vastatessa. Millä rakennuksella on todellista historiallista arvoa? Mikä rakennus on jo nyt riittävän vanha, jotta se on oikeutettu seisomaan paikallaan aina hamaan tulevaisuuteen? Kuinka monta rakennusta tulee säilyttää, jotta tietyn arkkitehdin perintö saadaan säilymään? Voidaanko joku rakennus purkaa vahingoittamatta tietyn aikakauden perintöä?

Mielestäni Heimolan talo oli niin arvokas kansallinen monumentti, että sen tuhoaminen oli karmea virhe 60-luvun päättäjiltä. Mutta miten me tämän päivän päättäjät voisimme välttää häpeäpaalun puolen vuosisadan kuluttua? On välttämätöntä, että kaupunkeja kehitetään tulevaisuuden tarpeista lähtien, mutta samalla myös historiaa kunnioittaen. Mutta kuka tässä maassa on oikeasti pätevä määrittämään, millä rakennuksella todella on historiallista arvoa, jos olemme surutta tuhonneet jopa rakennuksen, jossa maamme itsenäisyys on julistettu?

0 kommenttia

Vahinko ei tule kello kaulassa

13.11.2009 00:00

Helsinki joutui isänpäivänä tulvan murjomaksi täysin pyytämättä ja yllätyksenä. Hajonnut runkovesiputki ja vesiputkitunnelin betonikuoren reikä aiheuttivat yhdessä onnettomuuden, joka teki huomattavaa vahinkoa rautatieaseman metropysäkille. Kymmenentuhatta kuutiota vettä, väärässä paikassa väärään aikaan, olisi pahimmillaan rautatieaseman metropysäkin kaltaisessa maanalaisessa tilassa voinut aiheuttaa kaaoksen ja todella suurta vahinkoa, vaatien myös henkilövahinkoja. Onneksi isänpäivän alkuiltana metro oli lähes tyhjä ja henkilövahingoilta vältyttiin.

Keväällä 2005 Ounasjoki nousi tulvaan Kittilässä – pyytämättä, mutta ei ehkä ihan täysin yllätyksenä. Joen 1400 kuutiometrin virtaama sekunnissa nosti veden kirkonkylän kohdalla niin korkealle, että useat rakennukset jäivät tulvan alle. Vahinkoa syntyi kuuden miljoonan euron edestä. Pahimmillaan ennätystulva olisi voinut nostaa vedenpintaa alajuoksulla niin paljon, että pohjoisen suurten virtojen risteyksessä Rovaniemen kaupunki olisi joutunut mittavan tulvakatastrofin ruhjomaksi. Onneksi juuri tuolla hetkellä Kemijoen virtaama oli poikkeuksellisen pieni.

Onnella oli näissä molemmissa tapauksissa suuri rooli ja todella suurilta vahingoilta vältyttiin. Toivottavasti jatkossa tällaisista tilanteista selviämistä ei jätetä pelkän hyvän onnen varaan. Vesiputkia rikkoutuu jatkossakin ja joet tulvivat joka kevät.  Vesiputkitunnelissa ei kuitenkaan pitäisi olla sitä miehen mentävää reikää, josta vesi pääsee tulvimaan väärään suuntaan. Varmaa onkin se, että Helsingin Vesi tulee hoitamaan putkistonsa kuntoon, ettei vastaavaa vaaratilannetta pääse enää syntymään. Mutta miten on meidän rovaniemeläisten laita?

Vedellä on mahtava voima, niin hyvässä kuin pahassa. Sama vesimassa, joka uhkaa keväisin Rovaniemellä koteja, kouluja ja kauppoja, voitaisiin hyödyntää sähköenergiana suomalaisten kotien lämmittämiseen ja suomalaisen työn tekemiseen, kun tulvan voima otettaisiin talteen ja sulamisvedet varastoitaisiin altaisiin. Tulvavesien talteenotolla mm. Vuotoksen altaaseen pystyttäisiin koko Kemijoen voimalaitosketjusta saamaan irti huomattava määrä lisäenergiaa.

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi tällä viikolla ennusteensa Suomen tulevasta energiankulutuksesta, sekä näkemyksen siitä, minkälaisella energiantuotannolla tuohon tarpeeseen vastataan. TEM:n mukaan Suomi ei tule selviytymään velvoitteistaan uusiutuvien energialähteiden käytön lisäämisessä. Ei tietenkään, jos uusiutuvia energianlähteitä ei hyödynnetä. Norjassa 99% sähköstä tuotetaan vesivoimalla, eikä kenelläkään liene mitään pahaa sanottavaa Vuonojenmaan sähköntuotannosta.

Isänpäivän vesivahinko säikäytti Helsingin huolehtimaan putkistojensa kunnosta. Toivottavasti Rovaniemen ei tarvitse kokea yhtään äitienpäivän tulvakatastrofia, ennen kuin Suomessa ymmärretään saattaa tulvasuojeluasiat 2000-luvulle – varsinkin, kun samalla saataisiin sitä niin kovasti peräänkuulutettua päästötöntä ja uusiutuvaa kotimaista energiaa.

0 kommenttia