
Eilisessä Helsingin Sanomien kolumnissaan pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen spekuloi listavaalin käyttöönotolla EU-vaalien osalta. Listavaalihan on käytössä suuressa osassa Euroopan maita. On kieltämättä ehdokkaankin näkökulmasta kutkuttavaa ajatella tilannetta, jossa saa listan kärkipaikoilla vain odottaa, että parlamenttipaikka tulee kuin Manulle illallinen. Vastaavanlainen tilanne on esimerkiksi ystävilläni Saksassa ja Tanskassa, jossa hyvillä listasijoituksilla voi vain jännittää, tuoko puolueen kannatus riittävän monta paikkaa.
Vaikka suomalainen henkilövaali, jossa koko maa on yhtä vaalipiiriä, on ehdokkaalle rankka niin taloudellisesti kuin käytännön kampanjatyön kannaltakin, olen jo tässä vaiheessa kampanjaa täysin vakuuttunut, että Suomessa ei pidä siirtyä listavaaliin. Euroopan parlamenttiin ollaan lähdössä edustamaan Suomea ja kyllä edustajien tulee silloin tuntea olosuhteet, ihmiset ja mahdollisuudet joka puolella maata. Harvalla ehdokkaalla tulisi koko maa kierrettyä, jos Suomi ei olisi yhtä vaalipiiriä – ja harvalla se tulee nytkään kierrettyä. Henkilövaali seuloo jyvät akanoista. Äänestäjät saavat sellaiset edustajat kuin parhaaksi katsovat.
Työtähän maankiertämisessä on, mutta kävipä vaaleissa kuinka vain, olen ainakin omasta mielestäni paljon rikkaampi, kun saan tänäänkin vierailla Pusulassa, Nummelassa, Vihdissä ja Hyvinkäällä. Huomenna Kouvolaan, Kotkaan ja Haminaan. Nähdään vaalikentillä.
