Tällä viikolla ensi lumi tuli viimein suureen osaan maata taittamaan pitkän syksyn kohti talvea. Kuumin kesä alkaa aivan pohjoisessakin jo viilentyä niin, että aamupuuron päälle marjat on sulatettava pakkasesta. Se toivottavasti tarkoittaa myös sitä, että tänä kesänä erityisen kuumana käynyt keskustelu ulkomailta tulevista marjanpoimijoista alkaa kestää analyysiä ilman liiallisia tunnekuohuja.
Lapista päin tarkasteltuna medialla vaikutti olevan kesän mittaan hauskaa päästessään tekemään pientä ivaa siitä, kuinka pohjoisessa vaalitaan marjapaikkoja mustasukkaisesti. Ja tokihan ivaamiseen aamutelevisiossa ja iltauutisissa asti oli aihettakin, kun hurjimmat marjamättäiden puolustajat väläyttelivät jopa kansalaisen kiinniotto-oikeuden käyttämistä, jos ulkomainen marjanpoimija tulee liian lähelle tuttuja marjapaikkoja. Viranomaiset kehottivat laittamaan jäitä hattuun.
Tähänkin tarinaan löytyy kaksi puolta. Toisaalta on aivan selvää, että pohjoisen jokivarsissa ja järvikylillä marjanpoimintaan suhtaudutaan vakavasti - marjassa käydään ja marjasaaliista ollaan myös mustasukkaisia. Ja siihen paikallisilla asukkailla on ilman muuta oikeus. Kokonaan toinen puoli tarinassa on kumminkin se, että todellisuudessa me suomalaiset härskisti laiminlyömme luonnonvarojemme kestävän hyödyntämisen. Jossain kohtaa suomalaisessa yhteiskunnassa mennään nimittäin vikaan, koska vaikka maailman markkinoilla on käytännössä loputtomasti kysyntää suomalaisille metsämarjoille ja niistä valmistetuille tuotteille, joudumme silti myymään ei-oota. Ulkomaanvahvistuksista huolimatta tänäkin vuonna moni marjanjalostaja jäi kauas ostotavoitteestaan, eikä syynä suinkaan ollut huono marjasato. Marjanmyyjiä ei yksinkertaisesti riittänyt, eikä viisumeita saatu riittävän monelle ulkomaiselle poimijalle.
Emmekö me suomalaiset sitten jaksa marjastaa, vai olemmeko niin iloisia veronmaksajia, ettei verovapaata työtä viitsitä edes tehdä? Marjanpoiminnassa ei nimittäin ole kysymys edes mistään huonosta hommasta, jos vain aikaa ja intoa riittää. Ahkera poimija tekee parin kuukauden uutteralla työllä useiden tuhansien eurojen verovapaan tilin. Thaimaalaisella poimijalla suuri osa rahoista menee matkoihin kotimaasta Pohjolan perukoille ja takaisin. Silti moni hymyilevä kasvo lähti syyskuun lopulla kohti Kaakkois-Aasiaa talonrakennusrahat taskussaan. Voisi kuvitella, että monelle suomalaiselle taas kelpaisi metsästä haetut lomarahat vaikka Thaimaan matkaa varten?
Ensi kesänä Suomeen tulee jälleen suuri joukko ulkomaisia marjanpoimijoita tekemään arvokasta työtään. He tuovat paitsi selkeää lisäarvoa kansantalouteemme, niin ennen kaikkea mahdollistavat sen, että jogurttiin saadaan se aito marjan maku. Jos emme itse huomaa hyödyntää luontomme uusiutuvia antimia, niin kannustetaan edes reilusti niitä, jotka haluavat meitä tässä tehtävässä auttaa.
